Vakuutusyhtiöiden vakavaraisuussääntely Solvenssi II oli tervetullut uudistus vakuutusyhtiöiden vakavaraisuuden määrittelyyn. Se kannustaa vakuutusyhtiöitä tarkastelemaan omia riskejään ja raportoimaan niistä sekä tuo lisää vastuuta yhtiöiden ylimmälle johdolle. Valtavan laajassa sääntelypaketissa on kuitenkin useita vikoja, joiden korjaamiseen on nyt mahdollisuus, kun Solvenssi II käy läpi uudelleentarkastelukierrosta.

Vakuutusyhtiöille tärkeintä olisi suunnattoman raskaan raportointitaakan keventäminen ja selkeyttäminen. Aloitetaan kuitenkin runsaan viiden vuoden takaisesta tilanteesta.

Valtavan laaja ja pitkään valmisteltu Solvenssi II -sääntelykokonaisuus tuli voimaan vuoden 2016 alussa. Sääntely koskee henki- ja vahinkovakuutusyhtiöitä. Aiemmin EU määritti koko alueen vakuutusyhtiöille yhteisen vakavaraisuuden vähimmäistason ja jokainen maa asetti vaatimukset omille yhtiöilleen. Esimerkiksi Suomessa vakavaraisuusvaatimus oli nelinkertainen EU-minimiin verrattuna huolimatta siitä, että riskit olivat keskimääräistä huomattavasti alhaisemmat.

Solvenssi II luotiin lisäämään vakavaraisuussääntelyn riskiperusteisuutta – mitä korkeammat riskit vakuutusyhtiöllä on, sitä korkeammalla tasolla pitää olla myös vakavaraisuuden. Direktiivissä on määritelty, miten yhtiöt laskevat itselleen relevanttien riskien perusteella pääomavaateen. Yhtiöt raportoivat sääntelyn mukaisesti valvojalle, joka tarkkailee, että sääntelyä noudatetaan ja vaatimukset täyttyvät. Lisäksi Solvenssi II toi vaatimuksen yhtiöiden ylimmälle johdolle: johdon pitää ymmärtää vaatimusten sisältö sekä niiden perusteella tehdyt ratkaisut. Vihoviimeinen vastuu on yhtiön hallituksella.

Kuluttajan kannalta yhtiön pitäisi olla parempi toimija kuin aiemmin. Siltä edellytetään entistä parempaa itsetuntemusta ja olemassa olevien sekä mahdollisten tulevien riskien huomioonottamista.

======
Vakuutusyhtiöille tärkeintä olisi suunnattoman raskaan
raportointitaakan keventäminen ja selkeyttäminen.
======

Sääntely oli siis tervetullutta ja periaate ja tavoitteet hyviä. Kokonaisuus vain on muodostunut valtavaksi kolossiksi: Pelkkä lainsäädännön sivumäärä on noussut ennen Solvenssia II:ta edeltävän ajan noin 300 sivusta yli 2 500 sivuun. Pelkkä lainsäädännön tulkinta ja soveltaminen vaatii yhtiöiltä valtavat määrät työtä.

Vakavaraisuuden laajalle ja tiukalle sääntelylle on historialliset syyt. Solvenssi II -sääntely viimeisteltiin finanssikriisin jälkimainingeissa. Kriisin jälkeen vakavaraisuussäännöksiä tiukennettiin roimasti, mikä johti sekä pankeille että vakuutusyhtiöille monessa kohdin tarpeettomankin tiukkoihin raportointivaatimuksiin.

Tällä hetkellä vakuutusyhtiöiltä vaaditaan 70 erilaista raporttia, osa neljännesvuosittain, osa kerran vuodessa. Lisäksi jokaisen vakuutusyhtiön sivuilla on oltava helposti löydettävissä raportti yhtiön taloudellisesta tilasta. Ajatus taloudellinen tila -raportin taustalla oli, että sekä valvoja että kuluttaja saisivat selkeästi ja avoimesti tietoa yhtiön toiminnasta. Raportit ovat kuitenkin niin pitkiä ja raskaita, ettei niitä tahdo ymmärtää ilman vakuutusmatemaatikon tutkintoa – ei aina edes sellaisen kanssa.

Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomainen EIOPA ehdottaa, että yhtiöt velvoitettaisiin tekemään taloudellinen tila -raportista kaksi versiota: ytimekkäämpi versio kuluttajille ja monimutkaisempi valvojalle. Ajatus taloudellisen tilan selvityksestä asiakkaille on varmasti hyvä – mutta käsi sydämelle, kuinka moni vakuutusasiakas on oikeasti kiinnostunut yhtiönsä taloudellisesta tilasta.

On toivottavaa, että Solvenssi II -sääntelyn uudelleentarkastelussa kiinnitetään huomiota raskaisiin raportointivelvoitteisiin. Alan toiveena on, että ylivarovaisiksi koettuja vaatimuksia lievennetään realistisemmalle tasolle. Tämä auttaa vakuutusturvan tarjoamisen lisäksi siinä, että ala voisi paremmin tukea sijoituksillaan siirtymää kestävän kehityksen maailmaan.

Julkaistu aikaisemmin 7.6.2021 Finanssiala/Inna Aaltonen